Kaunis vs Ruma

Monet sanoo et mä oon kaunis. Ei, ei se ole niin kivaa kun saa pojilta huomioo. Sillä ne pojat joilta saa huomioo, ne on vaan pillun perässä. En oo jutellu yhellekkään pojalle joka ei olis ehdotellut mitään. Siinä tulee sellanen fiilis et, "EN MÄÄ OO MUUTA KUN PILLU POJILLE".

Joskus mä tästä avauduin yhelle mukavalle jätkälle. Sanoin sille et "vois muuttuu vaan rumaks" se vastas "en usko et se onnistuu" kysyin "miks?" ja vastaus oli "noin kauniista on vaikee muuttuu rumaks". Hmmm se oli aika sulosta, se jätkä ei ollu pelkän pillun peräs, KERRANKIN ��Mut ei me sit juteltu sen päivän jälkeen kun tämä herra tajus et en ookkaa sen ikänen miltä näytän.. FU*K!!! OIKEESTI!?!  plss..

Siitä on ehkä vähä yli puol vuotta tai jtn ja mä mietin sitä vieläkin.. Mm no mut.. Ei pakol, ei pakol.

Oon miettiny et vois treenata itellensä perfect bodyn ja rupee kiusalla ikisinkuks :)

Tarinan alku

Piemeys, pimeys, pimeys, valo. Elikkä tää mun blogi kertoo mun selviytymistarinan mun elämästä. Ette saa mun menneisyydestä paljon tietoa henkilöllisyyden suojaamiseksi, mutta tämän hetkiset asiat/henkilöt jotka satuttaa mua henkisesti on: pussyhuntterit, syömättömyys, menkat, "kaverit"

"tapa ittes" "hirtä ittes" "kumpa kuolisit" "vittuukos avaat kaikille haarojas" "lutka mikä lutka" "paljo maksat" "mää tykkään susta aivan helvetisti ❤❤(tän sano mun rakas )" "LÄSKI, NOLO, PASKA"

Paljon paskaa mut onneks mul on yks ihminen, joka saa mut hymyilee AINA:) Ystäviä on mut niillä on ne omat ongelmat.. Enkä mä oo mikään avautuja ihminen, sen takia mä rupesin kirjottaa blogia. Se et sä kirjotat asiat mitkä painaa sun mieltä ja tiedostat et joku lukee ne, ja toivottavasti jotkut vaivautuu lukemaan ja antamaan rakentavaa palautetta ❤ei blogia kirjoittaakseen vaan mun elämään. Jotain positiivisia kommentteja ois kiva saada :)

Pientä infoo:
Elän jatkuvassa muutoksessa, mikään ei oo pysyvää kaikki aina muuttuu just ku ne ois hyvin.. Mut oon tottunu siihen. Elän siinä hetkessä ja yritän löytää lisää ihmisiä mun ympärille. Oon teini-iässä ja tässä kohtaa kaikki varmaan on silleen et, jahas johtuu murrosiästä. Mut ei tää johtuu siitä et mun elämä oli hyvin mut kaikki vietiin pois. Kun olin 2lk sain olla pihalla myöhään, olin vapaa kuin lintu. Vanhemmat ei ollu paljon kotona, mua se ei haitannut. Laitoin ite ruokani. Mun mielestä se oli kivaa, sai ottaa vastuuta. Mut sit.. Vanhemmat jäi kotiin, tuli säännöt ja tapahtu reaktio mun sisällä.. Ahdistus, paniikki, kaikki samaan aikaa.. Mut on luotu kulkemaan. Karkailin kotoo jne.. Ja samaan aikaan mun ystävät sairasti syömishäiriöitä ja masennusta, kaikki huomio meni niihin. Ei mun tuskaa huomattu. Se vaan kasvo ja kasvo ja kasvaa edelleen.. Samalla kun ympärillä oli laihempia ihmisiä jotka haukku itseään läskeiksi, rupesin katsomaan itseäni.. Nykyään kun tungen ihan mitä tahansa ruokaa mun suuhun, tulee sellanen fiilis et mä lihon tästä, vaik se ois ainut ruoka siltä päivältä..

Mut saa jakaa tätä blogii ja kommentit on enemmän ku tervetulleita!❤xoxo